Erityiset sukat.

Aika tarkkaan kaksi vuotta sitten mieheni pyysi mua tekemään hänelle villasukat, ja kun kyselin että minkälaisista langoista, niin ehdoton toive oli että niistä mitä mulla jo löytyy, et tulee kaikkia erilaisia ym. No päädyttiin sitten yhdessä näihin kyseisiin lankoihin koska ne olivat aika samanpaksuisia keskenään ja värit miellytti. Mutta jo aika pian ensimmäistä sukkaa tehdessä aloin epäillä lankavalintoja ja kysellä että enkö mä voisi ostaa jotain kivempaa, mutta ei, ne piti ehdottomasti tehdä noista ja niistä kuulemma tulis hyvät. Mutta, niinhän siinä käy kun langat ei miellytä ja muutenkin työ epäilyttää, että keskenhän se jäi. Aina välillä mies sitten kyseli että koska sä teet ne mun sukat ja mä vastailin että varmaan sitten kun mä oon tehny tän ja tän..... Ja aina mä kysyin että eikö noi langat oo vähän huonot, vaihdetaanko...? Ei, ne on hyvät. Mielessä pyöri usein etenkin joulujen ja synttäreiden ja muiden "erityispäivien" läheisyydessä että josko nyt tekisin, lisälahjaksi...? No, enhän mä ehtinyt. Siis edes aloittaa.... Podin huonon vaimon-syndroomaa. Mutta en mahtanut sille mitään, kun työn eteneminen epäilytti; muistanko enää miten olin ohjetta muokkaillut, riittävätkö langat ja jaksanko tehdä loppuun, onko liian "naiselliset" värit, jne...

Kunnes sitten vihdoinkin, kai viime marraskuussa, tartuin itseäni niskasta kiinni; jos mies on näistä sukat toivonut niin ne hän saa, tänä talvena viimeistään! Ja siitä se sitten lähti. Ensin tein melkein kärkikavennuksiin saakka ensimmäistä sukkaa kunnes tajusin, että hups, nämä langat loppuu hiukkasen nopeesti jos samaa tahtia jatkan, ja toiseen sukkaan ei riitä edes mitään yhdistävää tekijää.. Siispä purin sukan kantapäähän saakka ja suunnittelin sukan väritykset uudelleen ja otin uutta lankaakin mukaan joukkoon. Tässä vaiheessa tajusin että niistä voi tullakkin oikeastaan ihan kivat, mutta juuri se varsi oli se mikä mua häiritsi - teki mieli purkaa mutta en viitsinyt. Jatkoin ja toinen sukka oli yllättävänkin helppoa ja nopeaa ja miellyttävää neuloa siihen perään. Onnellinen kun olin ajatuksesta että saan vihdoin miehen toiveen täytettyä. Edelleenkään sukat ei täydelliset olleet; aika isokokoiset (vaikka yritin miettiä ja mallailla kokoa, mutta kun oli niin paksut langat niin silti vähän heitti arviot) ja varren väritys ei miellytänyt. Mutta mies tykkäsi ja kannusti aina vaan, että just hyvä, nyt teet vaan loppuun! (Paniikissa tietysti ettei saa koskaan sukkia jos taas luovutan!) No toista sukkaakin neuloessa tajusin että vaikka olin värityksiä ja lankoja miettinyt uusiksi niin siltihän ne loppuisi kesken ja siinä sitten pohdin ja mietin ja säästelin lankoja riittämään, kysyin välissä miehen mielipidettä, ja lopulta yhteisymmärryksessä päädyin tekemään hieman erilaiset mutta silti yhteensopivat raidoitukset. Ja viimein se oli valmista, tammikuun alkupuolella. Eiku - ainiin se päättely. Miljoonatuhattasatakuustoista lankaa. Ja taas sama alkoi; koska mä saan muuten ne mun sukat? Noo, siinä päättelyssä vähän kestää, käykö jos teen huomenna.... Ja nyt, tänään, mä tein ne!! Päättelin kaikki ja niin ne sujahti narun sisään pahoittelukortin kanssa miehen tyynylle odottamaan omistajaa. Urakka ohi!

Tämän tarinan loputtua mies sai onnellisena omat, vaimon neulomat, erittäin paksut&lämpimät, haluamistaan "jämä"langoista tehdyt (tunnelmalliset) eripariset kotisukat. Ja vaimo sai heittää syyllisyyden nurkkaan ja ottaa ison hymyn sen sijaan huulille. Ja keskittyä kunnolla kaikkien tulevien töiden suunnitteluun ja tekemiseen.

Ps. Kun mä kokeilin niitä sukkia, niin kaikesta erikoisuudestaan huolimatta mussa heräs pieni halu varastaa ne, tuntui niin hyviltä ja pehmoisilta jalassa, ja ihanan isot, khih hih! Kai se oli myös se rakkaus millä ne tehtiin. Nytpä mä toivottelenkin neulomis-intoa kaikille sukkien kanssa kamppaileville! ;)