torstai 27. helmikuuta 2014

#satasyytäollaonnellinen: 2. Puut.

Toinen syyni olla onnellinen on:

Puut. :)



Ne vaan on niin kauniita ja turvallisia, voimakkaita ja uljaita. Ne antaa meille suojaa ja auttaa meitä hengittämään. Ne on keskenään erilaisia ja myöskin eri vuodenaikoina erilaisia. Keväällä pienen pienet vaaleanvihreät silmuut aukeamaisillaan, sitten kesällä se runsas ja kaikkia eri sävyjä sisältävä vihreys mikä levittyy joka puolella, syksyllä taas mitä kaunein ja värikkäin ruska, ja tietysti myös loppusyksyn synkeät ja suorastaan surulliset lehdettömät puut ja melkein mustarunkoiset mutta silti vihertävät havupuut siellä joukossa, ah miten lumoavaa. Tietysti myös talven puhtaanvalkoisesta lumesta notkuvat oksat, vaikken  talvesta tykkääkkään niin parasta siinä onkin just ne kauniit lumiset puut ja maisemat. Ja se miten puut muuttuu vuosi vuodelta vaan upeeammiksi, vanhat puut on paljon hienompia kuin nuoret. Ja no, ne nyt kerta kaikkiaan on kunnioitusta herättäviä. Ja erityisesti tietysti se miten niiden läsnäolo auttaa rauhoittumaan ja unelmoimaan, selkeyttämään ajatuksia.




 (Joskus puut myös kaatuvat.)

Mä siis rakastan puita, jo lapsesta saakka oon rakastanut, ja mulla onkin onneksi ollut onni aina asua vähintään pienen metsän/metsikön vieressä, niin että pääsee nopeasti niitä ihailemaan ja niiden sekaan rauhoittumaan. :) Oon jopa runojakin puista kirjoittanut.. :P Mutta siis, tää postaus nyt oli mun ylistys puille, mutta ne todella on mun suuri onnen aihe. ;)

Onko siellä ketään muita puiden ihailijoita..? :)



Ps. Mä muuten suosittelen lämpimästi joku kerta tekemään kävelylenkin (tai vaikka siis joku kerta kun olet muutenkin kävellen menossa jonnekkin niin samalla sitten) niin että keskityt vaan puihin. ;) Ettet puhu puhelimessa (jos on niin tapana tehdä) tai katsele pelkästään rakennuksia, tai kenties muita ihmisiä, tai ihan vaan painele eteenpäin silmät maata viistäen, vaan niin että katselet ylöspäin tai sivuille - sinne missä puita on, ja oikein keskityt katsomaan, kuuntelemaan, haistelemaan tai ihan vaan tuntemaan puiden läsnäolon. Vaikuttaako se sinuun..? Sitä voit sitten tunnustella, mitä ajatuksia tai tunteita ne herättävät, vaiko kenties rupeatko ratkomaan ongelmia päässäsi, tai tyhjentyykö mielesi ja rauhoitut, vai herääkö sinussa ehkä halu luovuuteen...? ;)


(Ei kauhean hyviä, tai erityisen upeista puista, kuvia nyt mutta saavat tähän hätään kelvata...)

2 kommenttia:

  1. Voi miten kauniisti kirjoitettu puista. Niiden kauneudesta,tuoksusta ja merkityksestä ym.Kuulun sinun kanssasi Katjuska samaan porukkaan siinä,että olen aina nauttinut puiden läsnäolosta ja tuntenut saavani niistä niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos äiti ;) Ja kiva kuulla että muutkin nauttii puista. :)

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttavat! :)