keskiviikko 6. elokuuta 2014

Siskolle lahjaksi.

Siskolla oli samalla viikolla sekä nimpparit että synttärit, ja sitten tosiaan vielä mentiin sinne yökyläilemäänkin, niin tottahan halusin siskoani vähän lahjoa! :) <3 Toki saatoin vähän innostuakkin, mutta kun ideoita oli ja tuli... ;) No, tässä siis esittelen itsetekemiäni osia lahjasta.


Kortista piti alunperin tulla ihan erilainen, mutta ei se oikein onnistunut tai näyttänyt niin hyvältä kuin olisin halunnut niin vaihdoin lennosta suunnitelmia ja teinkin tämmöisen.





Virkattu kännykkäpussukka, Hanko-langasta ja muistaakseni 3mm koukulla. Tein ton Virkkuri-kirjan ohjetta mukaillen, ja kuvion suunnittelin itse. Yritin saada sen muistuttamaan Marimekon Muija- kuosia, koska pakettiin meni myös Muija-purkki (oli muuten niin hankala löytää sitä, lopulta löysin Marimekon omasta myymälästä kaupungista, mutta mustana enkä valkoisena minkä olisin ykkösvaihtoehtona ostanut) eli tässä siis värit toisinpäin, valkoinen pohja ja mustat kuviot, enkä kyllä tiedä muistuttaako se sitä kauheasti....? :P Jatkoin siihen tollaisen läpän napinlävellä ja kiinnitin napin. Ei muuten toi virkkaus, varsinkaan kahta paksua lankaa kuljettaen, ole kauheasti mun juttu, jotenki kauhean hidasta ja vaivalloista, vaikka melkein aina virkkaankin just kahdella värillä. Harmi, koska tykkäisin kyllä virkata ja tehdä kaikkia tollasia, mutta neulominen on vaan niin paljon nopeampaa ja helpompaa! No, taas vähän ohi aiheesta, ehkä jatkan seuraavaan työhön.... ;)




Rätti Novitan Bambusta, se joku vadelma tms :) Samanlainen rätti siis kuin täällä turkoosina. 





Lyhytvartiset sukat Drops Designin ohjeella, olin jo varmaan talvella löytänyt tän ohjeen ja tuli heti mieleen et haluisin tehdä nää mun siskolle kesäsukiksi! Mutta tein nää eri langasta, ensimmäistä kertaa akryylilangasta jotakin tämmöistä, vieläpä sukat! En siis yhtään tiedä miten nää kestää tai miltä tuntuu jalassa, mutta toivottavasti hyvin/hyvältä! :P Jotenkin ajattelin vaan että vois olla viileämmät ym, ja kun mulla löytyi sopivan paksuista lankaakin valmiina just silloin kun halusin alkaa tehdä näitä, niin... ;) Näitä oli tosi kiva ja nopea tehdä, ja tekiskin mieli tehdä toisetkin! :)


Tässä vielä yhdessä kaikki mun tekemät osat lahjasta.

2 kommenttia:

  1. Voi että ihan maahtavia lahjoja. Kyllähän muistuttaa todellakin muija kuosia tuo kännykkä kotelo. Ja aivan ihanat noi sukat.t.ä

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttavat! :)