sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Tuubihuivi ihanalle kolmivuotiaalle.

Pitkästä aikaa postailemassa! :) On ollut niin paljon sairastelua, ohjelmaa ja tekemistä, että päätin ihan tietoisesti jättää nyt marraskuussa blogin taka-alalle, mutta nyt siis alkaa helpottaa (paitsi tietenkin joulukiireet!) niin että yritän joulutouhujen ym välissä aina välillä päästä postailemaan näitä vanhoja ja vielä vanhempia tekeleitä tänne! :) Tässä siis eka, ja saa sitten nähdä milloin ehdin lisää kirjoittelemaan, toivottavasti suht pian kuitenkin..



Jo joskus kesällä päätin, että kun siskon tyttö täyttää syyskuussa 3-vuotta, niin haluan tehdä hänelle tälläisen tuubihuivin. :) Ohje on Kardemumman talosta, täältä, mutta olin törmännyt tähän pienempään versioon täällä, ja sen mukaan siis tein; ohuilla puikoilla ja Ipana-kerästä, sen langankin ostin jo kesällä valmiiksi, eikä ollut vaikea valita. :P

Itse työ olikin huomattavasti hitaampaa kuin olin ajatellut, välillä tuntui suorastaan pieneltä ikuisuusprojektilta kun niin kauan sitä tikuttelin menemään.  Työtä hidasti tietysti se että en ollut aikaisemmin tämmöistä "pitsineulosta" tehnyt, ja piti seurata ohjetta tosi tarkkaan, joten huivia pystyin neuloa vain kun sain keskittyä ohjeeseen - eli en tehnyt muuta samalla. Mutta heti kun kuvio alkoi näkyä työssä niin pystyin nurjanpuolen neuloa ilman ohjeen ja silmukoiden laskemista, ja sitten hyvin pitkän ajan jälkeen, kun kuvio oli toistunut noin 9 kertaa, niin opin neulomaan kuvion ulkomuistista. ;) Siinä vaiheessa homma helpottui ja nopeutui kyllä aika paljon! Tosin olisin varmasti oppinut ohjeen jo paljon aikaisemminkin, mutta kun en yhtään vaivautunut opettelemaan ja muistamaan sitä, vaan mielummin tarkistelin ja tein tarkkaan ohjeen kanssa. :P

Hidasta se siis oli, mutta myös tosi kivaa tehdä, ja ohjeen oppimisen jälkeen aika helppoakin! Hitauteen vaikutti varmaan osittain myös tuo lanka, en ollut Novitan Ipanaa aiemmin neulonut, ja ainekaan tän kerän perusteella ei ollut mun mielestä kauhean hyvää, noin niinkuin laadultaan, että ei ihan heti tule varmaan uudestaan käytettyä - tai saa nähdä.. :D Mutta siis, aika paljon siinä oli mun mielestä jotain "huonoja kohtia", solmuja tai melkein katkenneita kohtia, ym, eikä se ainekaan minun kädessäni soljunut kovin hyvin, vaan oli jotenkin hidasta neuloa sen kanssa... No, nämä on vain mun mielipiteitä, ja voi se toimia jonkun muun työn kanssa hyvinkin... Vai onko muilla minkälaisia kokemuksia Ipanasta..? :)

Lahjan sain annettua sankarille kyllä vasta lokakuun puolella jossain vaiheessa, ja sitten vielä niin harmillinen juttu, että kuvatkin otettu ennen paketointia kännykkäkameralla vaan (ja harmaalla ilmalla tietysti) niin ei nyt kyllä kauhean kivoja kuvia tuubihuivista löydy. Mutta koitetaan nyt pärjätä näillä. :)

Pingotuksessa.
 Vajaa 5-vuotiaan kaulassa..

Ja aika isokokoisen 2-vuotiaan kaulassa.. :P

Ai että kun onkin noi kuvat ihan kauheita, mutta ehkä näistä silti jotain tajuaa...
Ja siis väri on ehkä oikeimmillaan tossa alimmassa kuvassa, tai sitten tossa silityslauta-kuvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ilahduttavat! :)