torstai 13. helmikuuta 2014

Vihdoin valmiit.

Melkein heti kun sain tietää että odotin poikaa (silloin vajaa 2 vuotta sitten) aloin suunnittella junasukkien neulomista. Mielikuva oli selkeä; sellaiset vihreät, mieluiten raitaa tai jotenkin muuten monen eri vihreän sävyissä olevat. En kuitenkaan löytänyt sopivaa lankaa ja ensimmäiset sukat tein sitten harmaina. Lopulta hieman ennen synnytystä löysin oikeaa lankaa, vaikka ei siinäkään ihan kuvittelemiani sävyjä juuri ollut, mutta sai kelvata. Neuloinkin niitä sitten viimeisinä päivinä ennen synnytystä ja jatkoin kun oli jo pikku nyytti sylissä tuhisemassa. Kunnes sitten juuri kun olin aloittamassa toisen sukan kärkikavennuksia huomasin että sukasta oli purkautunut yksi silmukka melkein koko matkalta, pitkälle varteen saakka! Harmitti ihan sikana, kun en oikein osannut sitä poimia ja muutenkin kun se neulominen oli vajaa 3v:n ja viikon-2viikon ikäisen kanssa vähän haastavaa. Kuitenkin ärsytti kun olin just ne vihreät halunnut käyttöön, ja niistä sitäpaitsi oli tulossa onnistuneemmatkin kuin niistä harmaista! No, ne meni kaappiin odottamaan että anoppi (tai joku muu neulomistaitoinen) tulisi käymään ja auttaisi tai neuvoisi.

Anoppihan tuli, montakin kertaa, mutta aina vaan ne unohtui sinne kaappiin ja taas myöhemiin muistettiin miehen kanssa että ainiin ne sukat! Sitten vauvastakin kasvoi jo isompi poika, kenen jalkoihin ei kannattaisi vauvan junasukkia enää tehdä, ja mä luovutin. Häiritsi mua silti kyllä se ajatus että ne jäi tekemättä, ja lopulta päätinkin että teen ne kuitenkin nyt valmiiksi, vaikkei oma poika niitä voikkaan enää käyttää. Ja muistin jopa sitten kysyä apua anopilta ja hän ystävällisesti otti sukat kotiinsa vierailulle (kun ei täällä ollessa ehtinyt) ja auttoi minut tilanteesta eteenpäin! (Kiitos vielä! :))

Ja kun ne sitten oli kotona taas ja silmukka poimittuna muiden joukossa niin sehän oli joku 10 minuutin homma suunnilleen, tehdä kärkikavennukset ja lankojen päättelyt. Nyt ne siis on valmiit, odottelemassa josko joskus pääsisivät käyttöönkin. Onneksi noita pikkusia ihania on taas tutuille tupsahtelemassa. <3 ;)


(Ei oikein istuneet mallin jalkoihin.. :D)


5 kommenttia:

  1. Ihanat sukat ja ihanaa, et sait valmiiksi! Toi malli on mun mielestä ehkä kaikkein söpöin vauvoilla :)
    Niin ja ihanat kortit tossa alenpana!
    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, ja niin on! Munki mielestä toi on ihan paras malli vauvoille; sekä söpöt että toimivat. :)

      Poista
  2. Niin on tosi söpöt sukat! Minkähänlaiset noi sukat olis isompana? Ä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkotatko just noita samoja vai yleisesti junasukkia? Ja aikuisten ihan vai isompia lasten..? :P Söpöimmäthän noi on tietty vauvakokoisina<3 ;) Mut oon mäki kokeillu kyl isompia tehdä ja netistähän niitä löytyy googlettamalla.. :)

      Poista
  3. Ihanat,tosi söpöt! äiti

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttavat! :)