lauantai 21. kesäkuuta 2014

Kori Legoille (Dubloille).


Jossain vaiheessa kirjottelinkin täällä blogissa keskeneräisistä töistä ja silloin siinä mainitsin myös yhden ikuisuusprojektini eli virkatun maton, mitä en edes oikein koskaan tehnyt, ja nyt sitten päätin purkaa sen kokonaan ja tehdä siitä mielummin korin, kun tarvittiin joku iso kori lastenhuoneeseen legoille, eli siis niille dubloille. :) Niitä oli meinaan kolmessa pienessä korissa ja lisäksi vielä osa kellarissa säilössä, eli iso kori tuli tosiaan tarpeeseen.




Tein tällä kertaa korin ihan ohjeen mukaan, nimittäin Virkkuri-kirjan XL-korin. Tai siis tietysti jotain pientä tein eri tavalla, ja nyt siis lisäsin vielä pari kerrosta korkeutta ja kahvat virkkasin niinkuin pienemmissä koreissa, eli en laittanut nyörejä kuten XL-korin ohjeessa. :)





Tosi kiva oli tehdä, ja aika nopeaakin - tai olisi ollut jollei se olis ollut niin rankkaa niskoille ym! :P Eli ei noilla kuteilla ja paksulla koukulla jaksa kauheasti putkeen virkkailla. Aika siistikin siitä mun mielestä tuli, lukuunottamatta joitakin epämuodostumia (joissain kohti kori kapenee ja sitten levenee taas), mitkä johtuivat enimmäkseen kuteen paksuuden vaihtelusta (mulla oli pari eri kerääkin mitkä yhdistin) ja ehkä osittain myös käsialan vaihtelusta..?






Käytössä se on jo paljon ollut, kuvatkin otin vasta myöhemmin enkä heti valmistumisen jälkeen, koska kun se oli päätelty niin samantien se jo täyttyi legoista.. :)



Kaunista ja rauhallista keskikesän juhlaa kaikille! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ilahduttavat! :)